Tuesday, September 02, 2008

Playing god Kaapelin galleriassa

Outo veistosniitty ylösalaisin hämärässä. Yllättävä häikäisevä valo ylhäältä. Lohduttava lämmöntunne ja uusi pimeys. Nämä voivat olla katsojan ensimmäisiä tuntemuksia astuessaan sisälle galleriaan.
Asiayhteydet alkavat selittyä kaiken yhdistävän musiikin kautta. Haikeasta viulusta uhkaavaan marssiin muuntuva sävelmä piirtää mieleen niin yksilöiden kuin massojenkin kohtaloita. Kaukaa kantautuvat sodan äänet ja diktaattoreiden pahaa ennustavat palopuheet palauttavat mieleen ihmiskunnan synkimmät hetket. Lopulta kyse on kuoleman hetkestä. Teos ei ota kantaa liittyykö siihen jumala. Näyttelyn nimi vain kyseenalaistaa ihmisen oikeutusta päättää toisen elämä.
Installaation elokuvallinen referenssi löytyy Veteen piirretty viiva- sotaelokuvasta, jossa taistelun keskellä sotamies huomaa kauniin valon siivilöityvän lehvistön läpi. Ihmismieli voi tuskan keskellä luoda oman äärettömän kauniin maailman.
Mustonen on Lahden Taideinstituutista 2004 valmistunut kuvanveistäjä, jonka tuotantoa sävyttää pasifistinen elämänkatsomus. Lähivuosina hänen teoksensa ovat laajentuneet veistos-objekteista kokonaisvaltaisemmiksi paikkaan sitoutuneiksi installaatioiksi. Taiteellisen uran ohella Mustonen toimii Lahden taiteilijaseuran puheenjohtajana ja opettaa vielä nuorempia lupauksia Oriveden opistolla.
Näyttelyn elokuvallisen musiikin säveltänyt ja tuottanut Saku Eurén on tunnettu myös kulttimainetta nauttivan instrumentaalibändin the Mutants'in riveistä. Playing God- installaation musiikin Eurén on orkestroinut tietokoneella, mikä harjaantumattoman korvan on vaikea tunnistaa.. Lisäksi musiikissa on käytetty sampleina mm. sotaelokuvien ääniraitoja ja Hitlerin autenttista puhetta. Näyttelyä tukee Hämeen taidetoimikunta.

No comments: