Nyt kun teos on kasattu kahteen kertaan ja olen saanut siihen päivän etäisyyden, voisin hahmottaa itsekin sen sisältöä. Teos koostuu yhdeksästä puisesta pilarista, jotka kannattelevat läpikuultavaa kattoa. Pilareiden alaosat ovat yksinkertaistetut puunrungot maahan tarttuvine juurineen. Pilareiden yläosa lainaa muotokielensä rakennustelineiltä, strusseilta, rautateiden teknisiltä rakenteilta ja silloilta. Kattoon on projisoitu kesän ohilipuvia poutapilviä. Käytännössä katsoen kyse on virtuaalisesta taivaalle katselusta.
Teos on samaan aikaan suuri ja pieni. Se on pieni sinitaivaaksi. Veistokseksi se on suurehko, riippuen näyttelytilan koosta. Ajatuksena on suuruuden hullua valmistaa taivaankansi. Taivas on kuitenkin matalalla ja ahdas, etenkin jos katsoja on yli 175-senttinen. Näkymä laajenee ja aika hidastuu jos katsoja tohtii istahtaa lattialle katselemaan pilviä.
Sillointällöin taivaalla tapahtuu jotain, sekin jää vain silmäkulmassa vilahtavaksi harhaksi joka ehtii häipymään tarkemmin katsoessa. Istahtava katsoja voi saada näistä nyrjähdyksistä kiinni.
Taivaankannen tukipylväiden lähtöajatuksena oli tarjota kokemus kirkkaasta taivaasta keskellä pimeintä vuodenaikaa. En tiedä tavoittaako kukaan samaa positiivisuutta ja toivoa sisällössä, mutta omassa tekemisessäni se oli poikkeuksellisen hyväntuulinen teko. Matala, keinotekoinen ja urbaani taivaankatselu sisältää joukon synkempiäkin ajatuksia, mutta säästän ne vielä huonompaan päivään.
Taivaankannen tukipylväät on esillä TAITEILIJAT2010-näyttelyssä Tampereen Taidekeskus Mältinrannassa 30.10.-16.11.2010
No comments:
Post a Comment