Maaliskuussa valmistui valtava urakka, kun sain asennettua puuveistosparin tulevalle Länsi-Metron pääteasemalle. Kaksi hidastetusti juoksevaa hahmoa on rakennettu lämpökäsitellyn mäntykehikon ympärille. Pintalaudoitus on tervaleppää, jota yleisesti käytetään saunan lauteissa vakaan puuaineksen vuoksi. Jokainen lauta on erikseen sovitettu ja tapitettu kiinni runkoon. Tapitus sallii puun luonnollisen elämisen, eikä metalliruuvien tapaan muodosta lähtöpistettä lahovaurioille. Pinta on työstetty höylällä, kirvellä ja taltoilla muodostaen kutsuvan elävän pinnan. Oranssin murretut sävyt luovat vastapainon vaalealle arkkitehtuurille. Pinnassa on kuullote, jonka pigmentit ovat rautaoksidia. Pienet pigmenttipartikkelit imeytyvät syvälle puun pintaan. Päällimmäisenä pintaa suojaa mikrokristallivaha. Pintakäsittely on tehty ajatellen niin kestävyyttä, kuin kosketustakin.Hahmot ovat viitteellisiä ja yksinkertaistettuja, joka antaa yleisölle, metron käyttäjille, mahdollisuuden peilata omia tarinoitaan teokseen. Voidaan kuitenkin todeta, että toinen kulkijoista on kaksijalkainen ja toinen etenee neljällä jalalla. Tekijänä liitän estetiikan veneen veistämisen ja 80-luvun videopelin risteykseen. Vierailin Helsingissä kuusivuotiaana vuonna 1985 ja muistan metrosta sähkömoottorin äänen kiihdytyksessä. Nouseva ääni otti askeleita vaihteen vaihtuessa. Osa tuosta hidastetusta tasaisesta kiihtyvyydestä on läsnä teoksessa.Teoksen tilasi Länsi-Metro oy ja se liitetään Espoon modernin taiteen museon Emman kokoelmiin. Hankkeen kordinaattorina toimi kuvanveistäjä Jaakko Niemelä. Runkopuut toimitti Lunawood.
Teoksen ensimmäinen luonnos lokakuulta 2018 |
Teoksen asennus tehtiin korona-turvallisuuden vuoksi minimimäärällä apuvoimia lähinnä ketjutaljan avulla |
No comments:
Post a Comment